Tärkeimmät tarvikkeet ovat tietenkin värit. Itse käytän Grimas -merkkisiä värejä (ns. fantasiameikit). Käytössä ne ovat osoittautuneet riittoisiksi, peittäviksi ja helpoiksi käsitellä. Ne käyttäytyvät vähän kuin peitevärit, eli niillä voi maalata peittävästi toisen värin päälle.
Käytän vesiliukoisia värejä (Water Make-up), sillä ne on helppo puhdistaa saippualla tai mitä nyt kukakin käyttää normaaliin puhdistukseen. Ne eivät vaadi pohjustusta, eivätkä tukkeuta ihoa. Vaikka pitää päivän koko kasvojen roolimeikkiä, ei iho ala kukkia, vaan se on kuin kevyen kuorinnan jälkeen. Ainoa joka kuivattaa on pesuaine.
Kun jokin väri loppuu paletista, ei tarvitse ostaa koko palettia, vaan voi ostaa juuri sitä nimenomaista väriä täyterasian ja veitsellä levittää sopivan määrän palettiin loppuneen värin tilalle. Täyterasian loppu jää sitten odottamaan seuraavaa täydennystä eikä mene miksikään sillä välillä.
Halpisväreillä tai paperitarvikeliikkeistä yms. myytävillä väreillä en suostu edes yrittämään.
Värejä on saatavana 6 ja 12 värin lajitelmina, mutta aluksi selviää hyvin esim. kuuden eri värin pikkupaletilla. Musta ja valkoinen väri kannattaa hankkia täyterasioina (25 ml), sillä niitä kuluu kuitenkin eniten. Värejä voi sekoittaa keskenään joten hirveän monia sävyjä ei tarvita.
Suosin vesiliukoisia värejä, ne on helppo pestä pois, mutta eivät kestä sadetta tai uimista. Ne ovat myös helpommin maalattavia (levittyviä) kuin rasvapohjaiset, teattereissa käytettävät värit.
Myös vesiliukoisia helmiäisvärejä on olemassa (Pearl Water Make-up). Ne ovat hieman kalliimpia ja sopivat hyvin käytettäväksi tavallisten värien kanssa, vaativat vain vähän enemmän vettä. Tosin niiden päälle ei ääriviivat ja muut värit tartu niin hyvin. Uutena on lisäksi tulossa neonvärit, jotka hohtavat pimeässä.
Käytän usein maalatun kuvan lisämausteena putkiloissa myytävää nestemäistä kimalletta. Sitäkin on vaikka miten monta väriä ja olen huomannut, että se myös tekee maalauksen kulutusta kestävämmäksi kuivuessaan vähän lakkamaiseksi kuvan päälle. Sitä paitsi se on lapsista upeeta!
Pohjustukseen koko kasvojen maalauksessa käytän niitä varten olevia vesiliukoisia värejä (Cake Make-up), ja esim. omaan ilmeeseeni laitan sinisen värin vasta valkean pohjavärikerroksen päälle käyttäen normaaleja paletissa olevia sinisen sävyjä. Alla oleva valkea korostaa ja kirkastaa sinisen sävyä ja lopputulos on raikkaan ja puhtaan värin näköinen. Ilman pohjustusta tulos olisi enempi violetin tai punaisen värittämä suttu...
Alkuun riittää valkoinen ja yksi ruskean sävy jos haluaa pohjavärejä käyttää - pohjavärin voi mainiosti tehdä myös maalausväripaletin väreillä. Esim. kummitusnaamaan joutuu valkoista laittamaan useamman kerroksen, tai voi pohjavärivalkoisen päälle käyttää paletissa olevaa, peittävämpää valkoista. Pohjavärin levitän kostutetulla vaahtomuovisienellä - sienen oikea kosteustason oppii ajan myötä tuntemaan.
Eläinnaamoihin käytän ko. hahmoon sopivaa pohjaväriä, jonka päälle sitten rakennan muun värityksen.
Pohjavärinä voi käyttää myös puuterivärejä, joita käytetään aivan kuiviltaan, mutta niitä en ole itse käyttänyt. Niillä saisi tasaisemman mutta hieman himmeämmän tuloksen.
Helsingissä ja Tampereella on Karnevaalikauppa APRILLI (Helsingissä Kaisaniemenkatu 5. Kaisaniemen metrotaso, Puh (09) 628866 Tampereella Kauppakatu 15 Puh. (03) 211 0014).
Tarvikkeita voi löytyä myös hyvin varustetuista kemikalioista tai muista soveltuvista liikkeistä. Kannattaa ostaa laatuvärit, huonoilla väreillä työskentely on turhauttavaa ja lopputulos hilseilee helposti pois.
Itse käytän Hollantilaisia Grimasin värejä. Ostan tarvitsemani värit suoraan Grimas tarvikkeiden kouvolalaiselta maahantuojalta Markku Purho Ky:ltä. Tavarat tulevat linja-autossa tai postilla ja todella nopeasti. Puhelimella tilatessa voi kysellä lisäneuvoja henkilökunnalta. He osaavat myös kertoa mitä kaikkea tarvitaan mihinkin tarkoitukseen.
Grimasin (www.grimas.nl) suomenkielisille sivuille pääset tästä.
Alkuun pääsee mainiosti 3-5 siveltimellä. Sutien koot voisivat olla esim. 1,2,4 ja 6. Itse käytän 1 ja 2 koon pieniä pyöreitä rajauksia ja ääriviivoja varten. Koot 3 - 6 ovat litteitä ja pyöristettyjä kulmistaan (ei ehkä sano paljoa, mutta luota minuun...) isompia pintoja varten. Vesivärisiveltimillä on turha yrittää, ne ovat liian "löröjä", öljyvärisiveltimet taas liian jäykkiä. Meikkisiveltimet ovat myös hyviä, usein sopivan pehmeitä mutta ei liian taipuisia.
Omani ovat suurin osa Grimas -merkkisiä, mutta helmenä joukossa on vanha ties mistä ostettu vesivärisiveltimen näköinen mutta jäykempi ohut sivellin, jolla on aivan mainiota tehdä rajauksia ja ääriviivoja..
Itse käytän tarvittaessa tekoverta (sitä saa erilaisina variaatioina), joskus hammasmustaa (pitää vain varoa, että mustattava hammas on ehjä ja virheetön, ettei väriä jää mihinkään halkeamiin pysyvästi), kasvoille liimattavia neniä tai kulmakarvoja, vahaa, jolla voi tehdä haavoja tai peittää kulmakarvat.... onhan niitä vaikka kuinka.
CopyrightŠ 2006 Virranhenki