Esittely

Teen maalaukset aina siveltimellä (tarvittaessa pohjustus pehmeällä sienellä) ja käytän aitoja Grimas - fantasiameikkejä, juuri tähän tarkoitukseen kehiteltyjä allergiavapaita vesiliukoisia ja helposti pois pestäviä värejä.

Minulla on yleensä mukanani valmiita mallikuvia joista voi valita, mutta parastahan tietenkin olisi jos maalattava keksisi aiheen itse. Elämässä pitää olla haasteita - tosin joskus on hieman vaikeata muistaa miltä näyttää Paavo Pesusieni tai velociraptori...

Maalaan siveltimellä poski- tai käsikuvia, koko kasvojen maalauksia tai tatuointeja muistuttavia tribaldeja.

Kasvokuva
Poskikuva
Käsikuva
Tribaldi


Odottava äiti
Elmeri hevonen

Olen tosin myös mm. maalannut odottavien äitien vatsoja, taiteillut firmojen logoja messuilla, muotoillut tappelun jälkiä polttariporukoille ja jopa koristellut ihka oikeata hevosta kasvovärein...



Delfiinityttö

Kouvolan kasvomaalauksen Suomenmestaruuskisat pidettiin aiemmin joka toinen vuosi. Vuonna 1998 olin kolmas. Vuoden 2000 kilpailut voitin työllä nimeltä Delfiinityttö ja vuonna 2002 olin toinen. Sen jälkeen kisoja ei ole enää järjestetty.

Vuonna 2005 sain Pieksänmaan kunnan kulttuurin tunnustuspalkinnon työstä lastenkulttuurin ja kuvataiteen parissa.


Karhu aluillaan

Uusin villitys on tehdä puusta moottorisahalla mm. karhuja ja susia. Susi asustaa tällä hetkellä Wolf Parkissa Juvalla muitten susien seurassa. Uusia hahmoja on koko ajan suunnitteilla, ja kaikki eivät suinkaan mene sudeksi...


Silhuetit

Kuviosahalla teen luonnollisen kokoisia silhuetteja eli varjokuvia säänkestävästä vesivanerista, joten ne sopivat kiinnitettäviksi ulos, vaikkapa aitaan tai seinään. Teen tilauksesta kaikenaiheisia silhuetteja. Suosituimpia ovat olleet luontomaisemaan sijoitetut eläinhahmot, mutta myös hevoset ja koirat kiinnostavat ihmisiä.


Soiva metso

Teen tilauksesta eläinaiheisia maalauksia pastelliväreillä (koko A2) tai öljyväreillä esimerkiksi metsästäjille merkkipäivälahjoiksi. Hinta pastelliväreillä ilman kehyksiä 30 Eur + pk.


Kultainen noutaja

Maalaan myös valokuvien perusteella potretteja perheen lemmikkieläimistä. Näissäkin käytän mieluummin pastellivärejä. Hinta pastelliväreillä ilman kehyksiä 30 Eur + pk.


Sivun alkuun